Oulun Eläkeläisten Sos.dem. Työväenyhdistyksen
myöhemmin
Oulun SDP-Seniorit ry
Historiasta

1.Perustamisesta
Joulukuun loppupuolella (29.12.1971) kokoontui joukko demareita Bertta Jokelan asuntoon perustamaan Ouluun uutta sosiaalidemokraattista yhdistystä. Perustamisen syynä oli ”Ukkoyhdistyksessä” tapahtunut johdon vaihtuminen nuorempaa. Yhdistyksen vanhemmat jäsenet
halusivat varmistaa omien näkemysten esille tulemisen puolueessa. Kokouksessa puhetta johti Oskari Pystö ja pöytäkirjan kirjoitti Hanna Ojala, läsnä olivat myös Aune Puhakka, Bertta Jokela, Aune Kaijanen, Kalle Ojala ja Vihtori Ylikangas.
Hilda Goman on kertonut olleensa läsnä perustamiskokouksessa, mutta pöytäkirjasta ei löydy nimeä. Johtuneenko puuttuminen siitä, että puolueen jäseneksi on hänet hyväksytty 3.11.-72 ja
osastoon 2.11.-72 .Virhe korjattakoon tässä historiassa. Kuitenkin Hilda Goman on ainut vielä jäsenenä oleva perustajajäsen.(20.11.2011)Tapahtumista ennen kokousta Oulussa: ”Oulun sos.dem. Työväenyhdistyksen ydinjoukko oli kasvaneesta jäsenmäärästä huolimatta vielä 1970-luvun taitteeseen tultaessa suhteellisen iäkästä, eikä siinä ollut juurikaan tapahtunut muutoksia. Aatteellisesti yhdistys ei ollut kyennyt tekemään linjatarkistusta, joka puoluejohdossa oli suoritettu vuoden 1963 jälkeen. Reaalisesti yhdistys kuului aatepolitiikassaan SDP:n oikeaan laitaan. Kokouksessa, jossa Rafael Paasio valittiin puoluejohtoon, tuki yhdistys Veikko Hellettä. Yhteiskunnallinen radikalisoituminen, puolueen virallisen linjan tarkistus ja nuorison mukaantulo toimintaan loivat kuitenkin yhdessä yhdistykselle sellaiset paineet, joihin oli jotenkin vastattava. Erityisesti Oulun Opiskelijoiden sos.dem. yhdistys ja Oulun sos.dem. Nuoriso-osasto pitivät esillä aatepoliittista keskustelua ja antoivat tukensa Kekkosen johtamalle ulkopolitiikalle. TY tunnettiin edelleen "ukkoyhdistyksenä" myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Samoin Ty tunnettiin siitä, ettei se kovin lämpimästi edistänyt puolueen yhdentymistä, puhumattakaan
vasemmiston yhteistyöstä. Ty:stä puuttuivat edelleen suuret työläisjoukot ja näin se jäi vieraaksi ammattiyhdistysväellekin. Ristiriita valtakunnassa muutoin harjoitettavaan politiikkaan oli liian suuri.
Kansanrintamahallitus oli toiminut jo vuosia, ammattiyhdistysliike yhdistynyt, ulkopolitiikan hoito sai lisää kannattajia ja puoluehajaannus oli loppusuoralla. Oulun sos.dem. Ty ei itse asiassa antanut tukeansa millekään edellä mainituista
hankkeista.
Ensimmäinen merkki tulevasta muutoksesta oli Oulun sos.dem. Nuorisopiirin vuosikokous 1969. Tuolloin sai katkeran taistelun jälkeen antaa vanha piirin johto tilaa uudistumistarpeet huomioon ottaneelle johdolle. Puheenjohtajaksi istutettiin Seppo Säkkinen. Sama kokous otti myös kantaa lähestyviin eduskuntavaaleihin suosittamalla toveri Matti Ahdetta ehdolle nuorten edustajana.5o Ahde oli tullut poliittisessa työssä tunnetuksi Nuorisopiirin toimitsijana vuodesta 1968 lähtien. Työväenyhdistyksen sisällä ratkaisevat muutokset tapahtuivat nimenomaan vuosina 1970 ja 1971. Maaliskuun 1971 vuosikokouksessa tuli johtokuntaan uusia kasvoja: Martti Turkka, Oiva Linna ja Erkki Vuoma.
Seuraavana vuonna tuli uusia tovereita lisää: Eija Kukkonen, Lauri Seppänen ja Jorma Pasanen. Kansanedustaja Ahde valittiin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi keväällä 1971. Hänen roolinsa kasvua osoitti valtaisa menestys vuoden 1972 ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa 11 883 ääntä.” (R Kenttä Oma apu paras apu s.241 – 243)
Kokous lähetti seuraavan sisältöisen anomuksen puolueelle.
Anomus
Anomme kunnioittaen, että järjestömme hyväksyttäisiin Sos.dem. Puolueeseen Oulun Sos.dem.
Kunnallisjärjestön kautta. Joukko eläkeläisiä kokoontui 29.12.-71 Bertta Jokelan kotiin. Läsnä oli 8 jäsentä. Yksimielisesti päätimme perustaa eläkeläisten piiriin sos.dem. yhdistyksen nimeltä Eläkeläisten Sos.dem. Työväenyhdistys. Kokouksessa käsittelimme puolueen mallisäännöt perusjärjestöille, jotka hyväksyimme yhdistyksemme säännöiksi.
Perustajajäseniksi liittyivät Aune Puhakka, Bertta Jokela, Aune Kaijanen, Kalle Ojala ja Vihtori Ylikangas:
Välittömästi perustamiskokouksen jälkeen johtokunta valitsi
puheenjohtajaksi Bertta Jokelan ja sihteeriksi Aune Puhakan.
Oulussa 29.12.-71
Eläkeläisten Sos.dem. Työväenyhdistys
Puheenjohtaja Sihteeri
Bertta Jokela Aune Puhakka